Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemia


Urheiluakatemian intranetsivut

 
 
 
Urheiluakatemiat tukevat suomalaisen huippu-urheilijan uraa
 
Suomessa on vuoden 2001 jälkeen käynnistynyt 13 urheilu-akatemiaa. Urheiluakatemioiden kehittämisen lähtökohtana on ollut näkemys siitä, että tulevaisuudessa huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseksi on tärkeää keskittää valmennusta paikkakunnille, joissa urheilun ohessa on mahdollista varmistaa urheilijoiden opiskelumahdollisuudet ja tukipalvelut.
 
Urheiluakatemioiden synnyn taustalla on ollut tarve luoda jatkumo toisen asteen urheilijakoulutusjärjestelmästä korkea-asteelle. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen mukaan saaminen urheilijakoulutusjärjestelmään on olennaisesti helpottanut urheilijoiden valmentautumisen ja koulutuksen yhdistämistä. Oppilaitokset ovat nähneet arvokkaana joustavien opintojärjestelyiden luomisen sekä henkilökohtaisen opintosuunnittelun huippu-urheilijoille. Urheilijoiden kannalta opintojen ja urheilun onnistunut yhdistäminen heijastuu positiivisesti myös urheilukentälle. Olympiakomitean opintokoordinaattori Tuuli Merikoski-Siliuksen tekemän urheilijakyselyn mukaan opiskelumahdollisuus urheilun ohessa pidentää urheilu-uraa ja vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös positiivisesti urheilusuorituksiin. Myös entistä useampi urheilija valmistuu urheilumyönteisessä ohjauksessa määräajassa haluamaansa siviiliammattiin.
 
Eri lajien suuriin opiskelukaupunkeihin perustamat valmennus- ja harjoittelukeskukset ovat myöskin urheiluakatemioiden syn-nyn taustalla. Ne ovatkin useilla paikkakunnilla kiinteä osa urheiluakatemian toimintaa. Päivittäisvalmennukseen keskitty-vät keskukset tarjoavat urheilijoille ammattivalmentajan ohjattua valmennusta. Suomen Olympiakomitean tavoitteena on luoda lähi vuosina kuusikymmentä uutta päätoimista valmentajan vakanssia. Urheiluakatemiat antavatkin erin-omaiset puitteet ammattivalmentajien työympäristöksi.
 
Kolmas tärkeä urheiluakatemioiden toiminnan painopiste ovat tukipalvelut. Eniten tukipalveluista urheilijat tarvitsevat perinteisesti fysioterapia-, hieronta- ja urheilulääkäripalveluita. Tosin myös urheiluun epäsuorasti liittyvät tukipalvelumuodot, kuten ura- ja opintopalvelut, ovat koettu urheilijoiden parissa erittäin tärkeiksi. Akatemian kautta urheilijat saavat tuki-palvelut nopeasti ja edullisesti käyttöönsä. 

Urheiluakatemioiden visiona on tulevaisuudessa olla alueellisia huippu-urheilun osaamiskeskuksia, joiden toiminta perustuu asiantuntijaverkostoon. Lajiliitot ja paikalliset seurat vastaavat valmennuksesta, oppilaitokset koulutusjärjestelyistä ja tuki-palveluiden tuottajat laadukkaista tukipalveluista. Akatemian tehtävänä on verkottaa nämä eri toimijat yhteen ja koordinoida niiden toimintaa. Kehittyessään akatemioilla on mahdollisuus muodostua suomalaisen urheilujärjestelmän kivijaloiksi. Niiden kautta urheilijoille pystytään tarjoamaan kokonaisvaltainen valmennusohjelma, joka huomioi niin urheilun kuin siviili-elämänkin haasteet. Akatemiat voisivatkin osaltaan olla suomalaisen urheilun vastaus kansainvälisen huippu-urheilun tason nousuun ja laajenemiseen.  

Olympiakomitean hallitus hyväksyi huhtikuussa 2007 erillisen työryhmän valmisteleman ”Urheiluakatemiat osana suomalaista huippu-urheilujärjestelmää” –esityksen, jossa määritellään urheiluakatemiatoiminnan yhteiset tavoitteet, periaatteet ja työnjako sekä perusteet ja toimenpiteet toiminnan laadun arvioimiselle ja valtakunnallisten statusten myöntämiselle.

Esityksen hyväksymisen myötä Olympiakomitea ilmaisi valmiu-tensa ottaa vastuu akatemioiden valtakunnallisesta koordi-noinnista ja arvioinnista. 

Osa tekstistä: pääkaupunkiseudun urheiluakatemian tiedote 8.5.2006

Kuvagalleria

Jalkapallo
Jääkiekko
Koripallo
Lentopallo (Pävitetty)
Pesäpallo
Pikaluistelu
Salibandy
Yleisurheilu


Uutiset

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahat 2010 - 2011
Elokuu 13, 2010

24. talviuniversiadit järjestetään 18. - 28.2.2009 Kiinan Harbinissa.
Helmikuu 18, 2009

Urheiluakatemioiden valtakunnallinen kehittämisohjelma 2010 - 2013
Helmikuu 4, 2010

24. talviuniversiadit järjestetään 18. - 28.2.2009 Kiinan Harbinissa.
Helmikuu 18, 2009

Opiskeluapuraha lähes
90 huippu-urheilijalle
Joulukuu 10, 2008

Urheiluakatemiamessut 17.11.2008
Lokakuu 22, 2008

Urheilijan ravitsemusopas
Lokakuu 13, 2008

XIII kansainvälinen voimavalmennus-
seminaari järjestetään Kuortaneen urheiluopistolla 3. - 5.10.2008
elokuu 8, 2008

Urheilijoiden Ammattienedistämis-
säätiön apurahat haettavissa 31.8.2008 asti

kesäkuu 22, 2008

RAUTAKORPI VIRKAVAPAALLE
toukokuu 8, 2008

Jalkapallo uudeksi urheiluakatemia lajiksi
Marraskuu 30, 2007

Urheilijoiden Ammattien-
edistämissäätiö jakoi opiskeluapurahoja huippu-urheilijoille

Marraskuu 24, 2007

Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemia käynnistyy
Maaliskuu 3, 2007